Julkaistu 14.7.2022

Istun pesuhuoneen harmaalla laattalattialla ja itken. Tunnen itseni epäonnistuneeksi. Sydämeni puristuu pieneksi. Miksi en voi pitää suutani kiinni? Miksi kyseenalaistan? Miksi hermostun? Pitäisi minun tietää, että traumaattiset lapset voivat käyttäytyä näin. Hänen tekonsa ei ole minun vikani. Hänen menneisyytensä ei ole minun vikani.

Silti välillä hermostun ja ajattelen, että lapsen teot ovat minun vikani – en osaa kasvattaa, en osaa antaa olla, en osaa katsoa tekojen taakse. Silloin kyyneleet valuvat ja koen itseni huonoksi. Joskus on vain niin vaikea hyväksyä, kun lapsi ei ota rakkauttani vastaan. Tai hän valehtelee minulle, varastaa kaikkien herkut, lyö koulussa, lintsaa, rikkoo tavaroitaan, potkii koiraa. Tiedän niiden olevan oireita menneisyydestä, mutta silti tunnen itseni epäonnistuneeksi.

Miksi et voi elää niin kuin pitäisi? Miksi haluat loukata minua? Miksi palasimme taas alkuun? Mieleni on täynnä kysymyksiä. Mutta traumalla ei ole logiikkaa, se tulee ja menee, aloittaa alusta monta kertaa, ennen kuin uskaltaa hellittää, luottaa ja päästää irti.

On luonnollista, että lapsen oireilu tuottaa meille perhehoitajille välillä negatiivisia tunteita. Saako näistä vaikeista tunteista puhua? Mielestäni saa ja pitää! Jokainen vanhempi, on sitten biologinen tai sijaisvanhempi, epäonnistuu joskus vanhempana, aikuisena tai kasvattajana. Mutta tunteet, ne tulevat ja menevät.  Jokaisella meillä on tunteet, ne ovat myös osa minua. Välillä en pysty hillitsemään tunteinani, silloin koen epäonnistuneeni. Ja kierre on valmis! Itseäni kohtaan nousee kiukku, viha, suru, ärsytys ja epätoivo. Pyörin tunteineni ympyrää.

Miten sitten turvallisesti puran tunnekuohuni? Jokaisella meillä on siihen varmasti oma tapamme. Itselleni se on kirjoittaminen, meditointi, metsäterapia. Joskus jopa raivosiivoaminen, joka tarkoittaa kuulokkeista rockia ja imuri laulamaan. Pääasia, että saan tunnekuohuni laskemaan. Sen jälkeen voin lapsen kanssa purkaa tapahtunutta, mikäli on tarve. Ja sitten voi varsinainen työstäminen myös itseni kanssa alkaa: Mikä minut sai tuntemaan niin kuin tunsin, johtuiko se lapsen tekemisestä vai kenties jostain itseeni liittyvästä? Itseeni liittyvä voi kertoa siitä, että jokin osa minusta ärsyyntyy tietystä tekemisestä, eli se kolahtaa arvomaailmaani. Se voi kertoa myös siitä, etten ymmärrä toisen käytöstä. Joskus jopa jotkin omat vanhat traumat saattavat kolkutella tunteideni takana.

On päiviä, jolloin ei jaksaisi lainkaan tätä ”työtä”. Silloin kytee ajatus siitä, että joko lapset pakkaavat tavaransa tai minä. Vaikka näin ajattelen ja tunnen, en tarkoita sitä. Olen heikko ja saan olla. Olen tunteitteni ja ajatusteni vallassa, jotka pitää saada purettua. Onneksi keinoja kyllä löytyy. Voin joko purkaa niitä oman kumppanin kanssa tai soittaa PKS: n sosiaalityöntekijälle. Voin käydä terapiassa tai tavata lapsen terapeuttia. Voin myös mennä järjestettyyn työnohjaukseen, jota itse pidän näiden keinojen aatelina.

En suinkaan vähättele kumppanin arvoa, mutta joskus kuljemme hänen kanssaan samaa ympyrää. Palaamme lähtöpisteeseen ja jokin jää avaamatta, kun emme yhdessä hoksaa.  Saatamme olla molemmat samojen tunteiden vallassa. Ammattilaiset ovat hyviä peilejä, mutta he eivät ole sijaisvanhempia – he eivät elä näiden lasten kanssa, he eivät aina ymmärrä kaikkea.

Mutta mikä minut saa hyväksymään tunteeni? Niistä puhuminen.

Työnohjauksessa koen olevani ymmärrettyjen joukossa. Saan vertaistukea. Kuulen uusia näkökulmia, joita en olisi ehkä osannut itse ajatella. Olen hyväksytty, saan myötätuntoa, olen ikään kuin kotona. Aina minun ei tarvitse edes puhua, mutta silti koen tulleeni kuulluksi. Siellä minun annetaan olla surkea, minut kohdataan silti lempeydellä. Kun saan hyväksyntää, hyväksyn myös itse itseni ja tunteeni.

Työnohjauksessa myös sukellamme syvälle, omien sopukoidemme kipeimpiin kohtiin. Siellä sen uskaltaa tehdä, kun ryhmä on tuttu ja turvallinen. Luottamus on kaiken perusta. Minä koen uskaltavani reflektoida kaikkea kokemaani ja tuntemaani, sillä olen hyväksytty.

Näiden läpikäymiseen jälkeen minun on helpompi kohdata lapsen oireilu ja hyväksyä ne. Näin hyvä menee kiertoon. Minut tunteineni hyväksytään ja minä hyväksyn lapsen, oireiluineen päivineen.

Perhehoitaja Minna