Etusivu Hyvä tietää Hyödyllistä tietoa

Hyödyllistä tietoa

Tälle sivulle on koottu tietoa, joka on hyödyllistä erityisesti siinä kohtaa, kun harkitset perhehoitajaksi tai tukiperheeksi hakeutumista.

Perusta

Perhehoito ja tukiperhetoiminta perustuvat lainsäädäntöön sekä lapsen oikeuksiin

Perhehoito ja tukiperhetoiminta perustuvat lainsäädäntöön sekä lapsen oikeuteen turvalliseen arkeen, pysyviin ihmissuhteisiin ja hyvään kasvuympäristöön. Taustalla vaikuttaa myös YK:n lapsen oikeuksien sopimus, joka korostaa lapsen oikeutta perhe-elämään, suojeluun ja tasapainoiseen kehitykseen.

Perhehoito

Perhehoitoa ohjaavat erityisesti perhehoitolaki (263/2015), jonka mukaan perhehoidon tavoitteena on tarjota hoidettavalle mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin (Perhehoitolaki 1 § ja 3 §), sekä lastensuojelulaki (417/2007), jossa korostetaan lapsen edun ensisijaisuutta ja oikeutta turvalliseen kasvuympäristöön (Lastensuojelulaki 4 §).

Tukiperhetoiminta

Tukiperhetoiminta puolestaan perustuu sosiaalihuoltolakiin (1301/2014), jonka mukaisena tukitoimena voidaan järjestää lapselle ja perheelle tarpeen mukaista tukea arkeen (Sosiaalihuoltolaki 14 § ja 18 §).

Yhteistä molemmille on lapsen edun ensisijaisuus sekä yhteistyö lapsen oman perheen kanssa. Perhehoito tarjoaa lapselle kodin silloin, kun hän ei voi asua omassa perheessään. Tukiperhetoiminnalla puolestaan tuetaan ennakoivasti koko perheen ja ennen kaikkea lapsen huoltajan jaksamista.

Me teemme töitä perhehoidon aseman vahvistamisen eteen

Vaikka perhehoito on lainsäädännössä määritelty ensisijaiseksi sijaishuollon muodoksi, on perhehoidon prosenttiosuus Suomessa alhainen verrattuna esimerkiksi muihin pohjoismaihin.

Perhehoidon aseman vahvistaminen ei tapahdu itsestään. Perhehoitokumppanit ja Avosylin-yhtymä tekevät aktiivista vaikuttamistyötä, jotta perhehoito tunnistetaan päätöksenteossa lapsen edun mukaisena, vaikuttavana ja kestävänä ratkaisuna. Vaikuttamistyömme pohjautuu tutkimustietoon, käytännön kokemukseen sekä tiiviiseen vuoropuheluun eri toimijoiden kanssa.

Palkkio

Perhehoidossa ja tukiperhetoiminnassa sydänkin saa palkkaa

Perhehoidosta ja tukiperhetoiminnasta maksetaan rahallista palkkiota, jonka tarkoitus on mahdollistaa tehtävän toteuttaminen ja huomioida siihen käytetty aika, vastuu ja sitoutuminen. Palkkio ei ole perinteinen palkka, vaan osa toimeksiantosuhdetta, jossa perhe tarjoaa lapselle turvallista arkea omassa kodissaan.

Perhehoito

Perhehoidossa perheelle maksetaan hoitopalkkiota, joka perustuu lapsen tuen tarpeeseen, hoidon sitovuuteen ja vaativuuteen. Lisäksi maksetaan kulukorvausta, joka kattaa lapsen arjesta syntyviä menoja, kuten ruokaa, asumista, harrastuksia ja muita päivittäisiä kuluja.

Perhehoito on usein pitkäkestoista ja voi olla ympärivuorokautista, jolloin se nivoutuu tiiviisti osaksi perheen arkea. Vaikka kyse ei ole työsuhteesta, tehtävä edellyttää vahvaa sitoutumista, yhteistyötä ammattilaisten kanssa sekä valmiutta kasvaa ja kehittyä tehtävässä. Monelle perhehoitajalle se muodostuu ajan myötä elämäntavaksi ja merkitykselliseksi uran kaltaiseksi kokonaisuudeksi.

Tukiperhetoiminta

Tukiperhetoiminnassa perheelle maksetaan yleensä hoitopalkkiota sovituista jaksoista, esimerkiksi viikonlopuista. Sen lisäksi maksetaan kulukorvausta, joka kattaa lapsen oleskelusta syntyviä arjen kustannuksia.

Palkkio mahdollistaa sen, että perhe voi avata kotinsa ja arkeaan lapselle ilman, että toiminta kuormittaa taloudellisesti. Tukiperhetoiminta perustuu haluun auttaa, mutta samalla perheen antama aika ja panos tunnistetaan ja huomioidaan. Keskiössä ei ole ansiotyö, vaan merkityksellinen rooli lapsen elämässä – turvallisena aikuisena ja osana tavallista arkea.

Edellytykset

Ehdottomat edellytykset turvaavat lapsen ja perheen arjen

Perhehoidossa ja tukiperhetoiminnassa ollaan merkittävässä roolissa lapsen elämässä. Siksi toimintaan liittyy joitakin ehdottomia edellytyksiä, joiden tarkoituksena on varmistaa, että lapsi saa kasvaa turvallisessa ja hänen tarpeitaan vastaavassa ympäristössä. Kun perheeltä edellytetään tiettyjä valmiuksia ja elämäntilanteen vakautta, pyritään siihen, että lapsen arki ei kuormitu lisää, vaan tukee hänen hyvinvointiaan ja kehitystään.

Perhehoito

Perhehoitajalta edellytetään valmiutta sitoutua lapsen arkeen pitkäjänteisesti ja tarjota vakaa kasvuympäristö. Keskeistä on:

  • PRIDE-valmennuksen suorittaminen
  • kyky huolehtia lapsen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista
  • tasapainoinen elämäntilanne ja toimiva arki
  • yhteistyövalmius lapsen verkostojen ja viranomaisten kanssa
  • valmius käsitellä lapsen taustaan liittyviä kokemuksia ja tarpeita

Alla oleva painike ohjaa sinut tutustumaan syvemmin siihen, mitä edellytämme perhehoitajiltamme.

Tukiperhetoiminta

Tukiperhetoiminnassa edellytykset ovat hieman kevyemmät, koska lapsi ei muuta pysyvästi perheeseen, vaan vierailee siellä sovitusti, esimerkiksi viikonloppuisin. Tukiperheeltä edellytetään kuitenkin kykyä tarjota lapselle turvallinen ja myönteinen lisä arkeen sovittuina ajankohtina. Keskeistä on:

  • aito halu olla läsnä lapselle ja kohdata hänet omana itsenään
  • arjen sujuvuus ja riittävät voimavarat
  • sitoutuminen sovittuihin tapaamisiin
  • yhteistyö lapsen oman perheen ja toimijoiden kanssa
  • valmius perehdytykseen ja ohjaukseen

Taustatarkistukset

Osana prosessia, pyydämme hakijalta lasten kanssa työskentelyä varten tarkoitetun rikosrekisteriotteen sekä lääkärinlausunnon omasta terveydentilasta (T-lausunto). Lisäksi teemme asuinympäristön soveltuvuuden arvioinnin. Sijoitusta harkittaessa hyvinvointialue arvioi kokonaisuutena perhehoitajan soveltuvuuden ja lapsen edun sekä tekee tarvittavat viranomaisarviot omien lakisääteisten menettelyjensä mukaisesti.

Toivomme PKS:n perheiksi hakeutuvilta jo alusta alkaen avoimuutta ja rehellisyyttä omista taustoistaan. Mahdolliset menneisyyden tapahtumat eivät automaattisesti estä toimintaan osallistumista, mutta niiden käsitteleminen yhdessä on tärkeää, jotta voimme arvioida tilannetta lapsen näkökulmasta ja tehdä turvallisia, kestäviä ratkaisuja.

Valmentajamme

Heräsikö kysyttävää?

Ota rohkeasti yhteyttä valmentajiimme. Kerromme mielellämme lisää!

Eteläinen Suomi

Hanna Marjamäki

Sosiaalityöntekijä, PRIDE-valmentaja

Keskinen Suomi

Kirsi Rinta-Möykky

Sosiaalityöntekijä, PRIDE-valmentaja

Pohjoinen Suomi

Marjo Muiruri

Sosiaalityöntekijä, PRIDE-valmentaja

Usein kysytyt kysymykset

Olemme koonneet kattavat ja selkeät vastaukset yleisimpiin kysymyksiin perhehoidosta sekä tukiperhe- ja sijaishoitajatoiminnasta. Voit aina olla yhteydessä meihin kysyäksesi lisää!

Oletko kiinnostunut perhehoitajuudesta?

Jätä nimesi ja puhelinnumerosi oheisella lomakkeella, niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme lisää!

Jättämällä yhteydenottopyynnön et vielä sitoudu mihinkään.

"*" näyttää pakolliset kentät

Nimi*
Haluan kuulla lisää*