Miten perhehoito saadaan kestävään kasvuun? – 5 ehdotusta

Julkaistu 2.3.2026

Perheitä ei löydy, eivätkä lapset ole perhehoitokuntoisia. Harva kiistää, etteikö perhehoidon pitäisi olla ensisijainen sijaishuollon muoto. Silti kaksi yleisintä perustelua perhehoidon osuuden kasvun puuttumiselle ovat, että lapset eivät ole perhehoitokuntoisia ja että sopivia perheitä ei ole riittävästi.

Perheitä löytyy ja lapsien perhesijoitus onnistuu muissakin maissa, joten tämä varmasti onnistuu meilläkin. Keinot on vain löydettävä. Meidän tulisikin kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin perhehoidon osuutta kasvatettaessa:

1. Perhehoitajien valmiudet keskiöön ulkoisten tekijöiden sijaan

Perinteinen suomalainen ydinperhe menettää valta-asemaansa yhteiskunnassa. Perhettä, jossa on sekä isän ja äidin malli toivotaan kuitenkin usein perhehoitajaksi. Lapsi tarvitsee rinnalleen yhden pysyvän aikuisen, joka välittää hänestä, suojelee ja pitää huolta. Perhehoitoperheiden heterogeenisyyttä onkin lisättävä kasvun mahdollistamiseksi. Tarvitsemme perhehoitajaksi läheisverkoston perheitä, yhden vanhemman perheitä, uusperheitä, sateenkaariperheitä, maahanmuuttajaperheitä ja perheitä, jotka tarvitsevat vahvaa tukea onnistuakseen perhehoitajana. Tärkeintä ei ole se, ketä perheeseen kuuluu, vaan se vastaako se lapsen tarpeita.

Perhehoito on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Kaikki esteet, jotka on mahdollista purkaa perhehoitajaksi ryhtymisen tieltä, on purettava. Parannukset työttömyysturvaan ja toimeksiantosopimuksen irtisanomisaikaan, mahdollisuus vanhempain-/työvapaaseen, silloin kun perhehoitajan on jäätävä kotiin ja työn/opiskelun sekä perhehoitajuuden yhdistäminen on mahdollistettava. Lisäksi valmennusta tulisi olla tarjolla eri kulttuuritaustaisille perheille eri kielillä.

2. Tyytyväinen ja pystyvä perhehoitaja sitoutuu ja jaksaa

Perhehoidon osuuden kasvattaminen ei tapahdu ilman muutoksia. Lasten ja nuorten sijoittaminen perhehoitoon erilaisista tilanteista ja sen varmistaminen, että perhehoidossa pystytään vastaamaan lapsen tarpeisiin turvallisesti sekä lapsen edun mukaisesti, vaatii ohjausta ja tukea sekä perhehoitajalle että lapselle. Perhehoitajien jaksamiseen ja pysyvyyteen on kiinnitettävä huomiota.

Perhehoitajien pysyvyyteen, tyytyväisyyteen ja haluun jatkaa perhehoitajana vaikuttavat tutkimusten mukaan esimerkiksi:

  • Ne perhehoitajat, jotka kokivat itsensä päteväksi huolehtimaan sijoitetuista lapsista, voivat paremmin.
  • Positiivinen ja läheinen suhde sijoitettuun lapseen paransi perhehoitajien hyvinvointia.
  • Kokemus siitä, että sijaisvanhemmaksi ryhtyminen oli oikea päätös, vaikutti tyytyväisyyteen.
  • Tieto siitä, että perhehoitajan työtä arvostettiin muiden ammattilaisten taholta ja kokemus siitä, että heidän mielipidettään kuultiin lisäsi tyytyväisyyttä samoin kuin se, että tukea ja ohjausta oli perhehoitajan saatavilla.

Perhehoitajien määrän kasvattaminen ei onnistu ilman kunnollista tukea, ohjausta ja koulutusta. Vaikka moni perhehoitaja on tyytyväinen tehtäväänsä, monilla on vaikeuksia, jotka voivat johtaa tehtävässä lopettamiseen, ellei riittävää tukea ja ohjausta ole oikea-aikaisesti saatavilla.

3. Unohdetaan ”perhehoitokuntoinen” lapsi -termi

Näkökulman vaihdos perhehoitokuntoisesta lapsesta siihen, miten me mahdollistamme perhehoidon onnistumisen lapsille ja nuorille auttaa meitä mitoittamaan tukea perhehoitajille ja lapsille oikein. Lapsen lähtötilanne ei monestikaan vastaa sitä, mikä tilanne tulee olemaan perheessä, kun perhettä ja lasta tuetaan ja kuntoutuminen mahdollistetaan. Meidän tehtävämme ammattilaisina on saada sijoitus onnistumaan ja lapsen oireilu rauhoittumaan.

Päätös sijaishuoltopaikasta on oleellinen osa huostaanottoprosessia sekä merkittävä päätös lapsen elämässä ja lastensuojelua toteutettaessa. Sijoituksen onnistumisen kannalta merkityksellistä on lapsen haasteisiin ja oireiluun vastaaminen tuella, ohjauksella ja soveltuvilla palveluilla (esim. mielenterveyspalvelut, vammaispalvelut, koulun tuki). Suhteilla lapsen omaan perheeseen on myös iso merkitys. Vahvasti tuetussa perhehoidossa on mahdollista työskennellä myös sellaisten vanhempien kanssa, joiden kanssa yhteistyö on haastavaa ja joiden taholta voi kohdistua perhehoitajaan syytöksiä tai jopa uhkaa. Ammattilaisten tuella lapsen yhteydenpito omiin läheisiin voidaan varmistaa ja kahden perheen välisiä suhteita voidaan tarvittaessa puskuroida sekä myös työstää ja tukea. Suhteiden tukeminen lapsen omaan perheeseen edistää lapsen identiteetin rakentumista ja emotionaalista hyvinvointia.

4. Perhehoidon monimuotoistuminen

Pelkästään perinteisellä perhehoidolla, jossa perhehoitajat valmennetaan ja sen jälkeen annetaan satunnaista tukea, ei perhehoidon osuutta saada kasvuun. Kaikki perheet eivät tarvitse vahvaa tukea, eikä kaikkien lasten sijoitus sitä edellytä, mutta jos sijaishuolto halutaan kääntää perhehoitopainotteiseksi niin se edellyttää sellaistenkin lasten (etenkin 12—17-vuotiaiden) sijoitusta perhehoitoon, jotka ennen on sijoitettu laitoshoitoon. Muutos täytyy tehdä kestävästi, joten perhehoidon tukea ja ohjausta sekä moninaisuutta tulee kehittää.

Vahvasti tuetusta perhehoidosta on esimerkiksi meillä PKS:llä jo lähes 20 vuoden kokemus. Me tiedämme kokemuksen valossa, että haastavastikin oireilevia lapsia ja nuoria on mahdollista hoitaa perhehoidossa. Tämä ei vaadi välttämättä ammatillisia perheitä, vaan tavallisia perheitä, jotka kiinnittyvät lapseen, ovat sitoutuneita tehtävään, pystyvät reflektoimaan omaa toimintaansa sekä ottamaan ohjausta ja tukea vastaan. Vahvasti tuetussa perhehoidossa ammattilainen kulkee lapsen ja perheen rinnalla ja ongelmatilanteisiin ja haasteisiin reagoidaan tarvittaessa heti – 24/7 ja 365 päivänä vuodessa.

Toimeksiantosuhteisen perhehoidon vaikuttavuus ja voima perustuu siihen, että keskiössä on tavallinen perhe, joten sitä ei saisi kehittämisessä unohtaa. Perhehoitopalveluiden tuottajia voi ja pitääkin säädellä, mutta ei tavallisia perheitä.

5. Kasvu tapahtuu yhdessä

Perhehoidon kasvattaminen onnistuu yhteistyössä. Palveluntuottajat voivat omalla osaamisellaan täydentää hyvinvointialueiden omaa palvelutuotantoa ja luoda ratkaisuja haastavampien lapsien sijoittamiseksi. Erilaisten perheiden houkutteleminen perhehoitajaksi edellyttää myös erilaisia toimijoita.

Yhteisistä kriteereistä ja toimintaperiaatteista olisi kuitenkin hyvä sopia yhdessä: millainen valmennusprosessi on hyväksyttävä, millaista osaamista vaaditaan perhehoidon palveluntuottajalta, millaisin kriteerein perhehoitajaksi hyväksytään ja mitkä kohdat edellyttävät tiivistä yhteistyötä.

Vanha perhehoidon toimijoiden ”herrasmiessopimus” olisi myös hyvä elvyttää (ja samalla nimetä uudelleen!). Samojen perhehoitajien houkuttelu ei kasvata perhehoitoa eikä kukaan toimijoista halua sellaista villin lännen meininkiä, joissa perheitä houkutellaan toisilta. Perhehoitajilla on lupa valita kenen kanssa he tekevät yhteistyötä silloin, kun ryhtyvät perhehoitajaksi, mutta jo toimivan perheen kanssa yhteistyön aloittaminen uuden sijoituksen mahdollistamiseksi tulisi tehdä hyvässä yhteistyössä. Yhteistyön puute mahdollistaa sen, että oleelliset tiedot perheestä voivat jäädä siirtymättä sekä sen, että jos perhe ei saa lisää sijoituksia yhdeltä taholta, he voivat saada sen toiselta toimijalta sellaisessakin tapauksessa, jossa uutta sijoitusta ei ole arvioitu mahdolliseksi hyvästä syystä.

Avainasemassa on painopisteen siirtäminen

Tässä viisi ehdotusta perhehoidon kasvattamiseen. Perhehoidon kasvattaminen on mahdollista ja tehtävissä, mutta kasvattaminen tulee tehdä kestävästi. Perhehoidon kasvattaminen kestävästi ei vaadi lisärahoitusta, vaan raha on meillä jo sijaishuollon systeemissä – laitoshoidossa. Kaikkia lapsia ei voi koskaan sijoittaa perhehoitoon, laitoshoitoa siis tarvitaan yhä, mutta painopisteen siirtäminen sijaishuollosta avohuoltoon ja laitoshoidosta perhehoitoon säästää merkittävästi rahaa, jolla rakennemuutos on mahdollista rahoittaa ja rahaa jää vielä reilusti säästöönkin.

Tutustu helmikuussa 2026 julkaistuun Perhehoidon kustannukset Suomessa -selvitykseen.

 

Tiia Perämaa
Toimitusjohtaja, Avosylin-yhtymä

Kiinnostuitko sijais- tai tukiperhe­toiminnasta?

Jätä nimesi ja puhelinnumerosi, niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme lisää!

    Haluan kuulla lisää:
    sijaisvanhemmuudestatukiperhetoiminnastamolemmista

    Evästeasetukset

    Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.