Sijaisisänä oleminen on tavallista perhe-elämää, johon mahtuu ylpeyttä, epävarmuutta ja vähitellen rakentuvaa luottamusta. Isänpäivän kunniaksi Perhehoitokumppaneiden sijaisperheen isä Jussi kertoo, miltä sijaisvanhemmuuden alku tuntui.
Isänpäivä on kulkenut mun elämässä pitkään. Olen viettänyt sitä yli 30 vuotta omien lasten kanssa ja noin 40 vuotta oman isäni kanssa. Nyt olen saanut viettää sitä myös sijaisisänä.
Olen ylpeä siitä, että sain tämän mahdollisuuden. Samalla tunnen varovaisuutta. En voi tietää, mitä nuori tästä päivästä tuntee, enkä halua päättää sitä hänen puolestaan. Voin olla siinä ja antaa hänelle tilaa kokea päivä omalla tavallaan.
Kun meille muutti nuori
13.10.2025 meille muutti nuori. Isänpäivään mennessä siitä on kulunut 391 päivää eli yli 563 000 minuuttia. PRIDE-valmennuksen jälkeen odotimme noin puolitoista kuukautta, ennen kuin meille tarjottiin nuorta. Me halusimme ottaa meille yli 13-vuotiaan, mutta emme tienneet tarkkaa ikää, taustoja tai edes sitä, olisiko meille tuleva nuori tyttö vai poika. Eikä ollut varmaa, löytyisikö meidän perheeseemme sopivaa nuorta.
Kun nuori tuli tutustumaan, mulla oli perhosia vatsassa. Vähän niin kuin olisi menossa vaimon kanssa ekoille treffeille. Toivoin, että hän tykkäisi meistä. Kun meidät lopulta hyväksyttiin hänen sijaisperheekseen, olin niin ylpeä, että meinasin pakahtua. Ajattelin: Jes, meidän perhe onkin normaali. Me kelpasimme.
Ensimmäinen aamu sijaisisänä
Muistan myös ensimmäisen aamun. Istuin alakerran sohvalla kalsarit jalassa ja kahvikuppi kädessä. Vaimo oli koiran kanssa ulkona, kun tajusin, että yläkerrassa liikkuu joku. Kuka siellä oikein liikkuu? No nuori tietenkin, ja minä istun sohvalla kuin mikäkin toope. Sellainen oli ensimmäinen aamuni sijaisisänä.
Kotona olen isä
Olen tehnyt töitä nuorten kanssa, ja siitä kokemuksesta on ollut hyötyä. Kotona olen silti isä, en ammattilainen työvuorossa. Mulla on iso sydän, mutta olen myös tylsä aikuinen. Kaikki ei käy, ja rajoista pitää pitää kiinni silloinkin, kun nuorta harmittaa.
Biologisten lasten ensimmäiset askeleet, sanat ja hampaat muistaa. Tämän nuoren kanssa mulle tärkeä hetki oli se, kun hän tuli koulusta innoissaan kertomaan jotain hauskaa tai jännää. Liikutuin, kun tajusin, että hän luottaa muhun. Tuntui, että olin tehnyt jotain oikein olemalla oma itseni. Kelpasin juuri sellaisena kuin olen.
Olin myös kerran kipeänä, kun nuori oli lähdössä kouluun. Hän kysyi, pärjäänkö. Se jäi mieleen. Minä olin tottunut pitämään huolta hänestä, mutta siinä hetkessä hän oli huolissaan minusta.
Sijaisvanhemman ei tarvitse olla täydellinen
Jos joku miettii sijaisvanhemmaksi ryhtymistä, ei tarvitse olla täydellinen tai tietää kaikkea etukäteen. Meilläkin oli odotusaikana kysymyksiä ja epävarmuutta. Tärkeää on olla valmis tutustumaan nuoreen ja antamaan luottamukselle aikaa. Välillä pitää olla sydämellinen, välillä tylsä aikuinen.
Se kipeä aamu jäi mulle mieleen. Nuori oli lähdössä kouluun, kun hän pysähtyi ja kysyi:
“Pärjäätkö sä?”
Jussi
PKS:n perhehoitaja
Jussi on riihimäkeläinen sijaisisä, jolle perhe, arki ja yhdessä kasvaminen ovat tärkeitä.
Valmennukset
Tulevat infotilaisuudet ja valmennukset
Järjestämme sijais- ja tukiperhetoiminnan infotilaisuuksia sekä PRIDE- ja tukiperhevalmennuksia joustavasti eri puolilla Suomea sekä etäyhteyksin. Katso ajankohdat ja tule mukaan!
