Julkaistu 25.3.2025

Perhehoitoon soveltuvista lapsista vallitsee monenlaisia, jopa virheellisiä käsityksiä. Sosiaalialan ammattilaisten saattaa kuulla puhuvan siitä, kuinka esimerkiksi lapsia, joilla on neuropsykiatrisia häiriöitä, ei voisi sijoittaa perhehoitoon. Lapsen diagnoosi tai tilannekohtainen näkyvä käytös voivat olla ratkaiseva tekijä sijaishuoltopaikkaa valittaessa.

Lapsen sijoittamisen lähtökohtana tulisi kuitenkin aina olla se, mitä jokainen lapsi tarvitsee taustastaan riippumatta: kodin ja pysyvät, turvalliset ihmissuhteet. Sijoitusmuodon valinnassa ei tulisi ensisijaisesti pohtia, onko lapsi ”perhehoitokuntoinen”, vaan sitä, millaisin tukitoimin perhesijoitus voidaan toteuttaa onnistuneesti. Alueelliset erot perhehoitoon sijoittamisessa ovat huomattavia, eikä lasten sijoittaminen perhehoitoon toteudu Suomessa yhdenvertaisesti.

Millainen on ”perhehoitokuntoinen” lapsi?

Termi ”perhehoitokuntoinen” on ongelmallinen. Se kohdistaa katseen vain lapseen ja hänen näkyvään, mahdollisesti oireilevaan käytökseensä. Lapsen oireilu ei kuitenkaan pysy muuttumattomana ja lapsi, joka ei tässä hetkessä ole ”perhehoitokuntoinen”, voi muutaman kuukauden päästä sitä olla. Termi on ongelmallinen siksikin, ettei meillä ole valtakunnallisesti sen sisällöstä yhteistä käsitystä. Se on toisaalta ymmärrettävää. Jokaisen lapsen tilanne on ainutlaatuinen ja samanaikaisesti huomioon otettavia asioita on useita.

Perhesijoituksen onnistuminen ei ole kiinni yksin lapsen ominaisuuksista, vaan siitä, millaista tukea lapsi, hänen vanhempansa, ja perhehoitajat saavat. Tarpeisiin räätälöity ja säännöllinen tuki mahdollistaa perhehoidon myös haastavammin oireileville lapsille. Lapsen turvallinen sijoitus perheeseen edellyttää pysyvää ammatillista rinnalla kulkijaa, joka työskentelee säännöllisesti lapsen ja perheen kanssa ja varmistaa näin lapsen hyvinvoinnin perheessä.

Perhehoito vaatii valtakunnallista kehitystyötä

Vanhentuneet ja juurtuneet käsitykset perhehoidettavista lapsista voivat pahimmillaan estää koko sijaishuollon kehitystä. Perhehoito on kehittynyt paljon vuosien aikana ja meidän on syytä nähdä sen mahdollisuudet tarjota useammalle sijoitettavalle lapselle koti ja pysyvät ihmissuhteet. Tutkimus ja käytännön kokemus ovat antaneet arvokasta tietoa perhesijoituksen onnistumisen edellytyksistä. Tärkeimmässä roolissa ovat pitkäkestoinen ja vahva tuki perhehoitajalle, lapselle ja hänen vanhemmilleen sekä tutkimustietoon pohjautuva, monialainen päätöksenteko. Siksi päätöksen lapsen perhehoitoon soveltuvuudesta tai sopivan perheen valinnasta ei tulisi nojata yksittäisen työntekijän näkemyksiin. Meidän tulee suunnata ajatuksemme ja keskustelu siihen, miten me lapsen ympärillä olevat aikuiset yhdessä mahdollistamme lapselle sen, mitä hän tarvitsee. Tarvitsemme muutosta yhteisessä ymmärryksessä perhehoidon mahdollisuuksista. Muutos edellyttää uudistumista ajattelussa ja toiminnassa.

 

Reetta Väänänen
Sosiaalityöntekijä (VTM)
Perhehoitopalvelujen johtaja
Perhehoitokumppanit Suomessa Oy