Kiintymys

Julkaistu 19.4.2023

En voi muuttaa kokemuksiasi, en silotella menneisyyttäsi tai voi puolestasi vihata, mutta vihainen voin olla. Voin kulkea kanssasi, voin olla tukipylvääsi. Voin antaa aikaa, voin antaa rakkautta. Uskallathan antaa minulle mahdollisuuden?
Minulta kysytään usein, onko helppoa tai vaikeaa kiintyä vieraaseen lapseen tai nuoreen? Miten yhteys syntyy? Voiko vierasta oppia rakastamaan kuin omaansa?
Tätä kirjoitusta tehdessäni pyysin apua toiselta sijaisvanhemmalta, jotta saisin toisenkin näkökulman. Kiitos Tarjalle ❤

Tosiasia on, että jokainen kohtaaminen uuden lapsen tai nuoren kanssa on erilainen. Jokainen suhde on erilainen. Jokainen suhde kasvaa eri tavalla. Tai jää kasvamatta. Toisiin kiintyy helpommin ja nopeammin kuin toisiin. Tämä on hyvä tiedostaa ja hyväksyä. Itseään ei voi pakottaa kiintymään tai rakastamaan. Kiintymykselle on hyvä antaa aikaa ja oma rauhansa.
Luonteenpiirteiden yhteensopivuudella, tai niin kutsulla kemialla, on varmasti vaikutusta kiintymystunteen syntymiseen.
Luonteita on erilaisia. Jotkut ovat jo temperamentiltaan erilaisia kuin itse olemme. Saatan itse olla nopeatempoinen ja tunnustan hidastempoisen lapsen saaneen minut välillä suunniltaan, kun en saakaan häneltä nopeaa vastausta tai hän ei pysy rytmissäni. Siispä olen päässyt opettelemaan hidastempoisuutta, mikä ei ole haitaksi lainkaan. Lapsi pysyy helpommin perässäni, kun hidastan tempoani. Tasapainoilu erilaisten luonteidemme välillä, yhdessä toisistamme oppiminen ja yhteisen rytmin löytäminen onkin lähentänyt meitä.

Aistimaailmasta hajuaisti on yksi voimakkaimmista aisteistamme. Jotkin tuoksut saattavat tuoda muistoja hyvinkin kaukaa. Siksi joskus jopa lapsen oma ominaistuoksu saattaa tuntua vieraalta. Kun on tottunut omissa läheisissä tiettyihin tuoksuihin, vieraan tuoksun opettelu saattaa viedä aikaa. Samalla lailla lapsen tavat saattavat tuntua oudoilta; esimerkiksi lapsi saattaa olla kiintynyt tiettyyn esineeseen tai vaatteeseen, jota ei meinaa saada edes pestyä saatikka parsittua kasaan, vaikka vaate olisi rikki.

Kiintymyksen tunteen syntymistä lapseen helpottaa ehdottomasti hänen vastaanottavaisuutensa. Päästäänkö lapsi lähelleen, pystyykö hän olemaan edes jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa? Vai vetäytyykö hän omiin oloihinsa, suostuuko edes katsomaan minuun? Tällöin vaaditaan empatiakykytaitoja ja ymmärrystä sekä aikaa, jolloin lapsen on lopulta helpompaa alkaa luoda suhdettaan minuun. Vaatii taitoa tai tietynlaista herkkyyttä osata aistia lapsen erilaisia tunnetiloja sekä kykyä asettua hänen kokemukseensa ja myötäelää sitä. Nämä helpottavat kiintymyksen syntymistä.

Mitä ennakkoluulottomampi olen, sitä helpompi minua on lähestyä sekä minun on helpompi luoda suhdetta lapseen. Jotta lapsi ymmärtää mitä tarkoitan, minun on uskallettava olla avoin; kertoa miltä minusta tuntuu ja sanoittaa tunteeni parhaani mukaan. Samoin voin yrittää sanoittaa hänen tunteitaan; ”sinusta tuntuu nyt varmaan tältä”, johon lapsi voi yhtyä tai olla kuulolla. Tärkeää on, että lapsi huomaisi ja kuulisi minun yrittävän ymmärtää häntä.

On hyvä saada mahdollisimman paljon tietoa lapsesta niin sosiaalityöntekijöiltä kuin lapsen läheisiltäkin. Sosiaalityöntekijät tietoineen auttavat minua ymmärtämään lapsen taustaa. Läheiset auttavat minua oppimaan asioita lapsesta, kuten mieliruokaa, tekemistä, ilon aiheita, lempivaatteita. Suhteen rakentaminen biologisiin vanhempiin ja muihin läheisiin ihmisiin on tärkeää lapselle. Se helpottaa lasta sopeutumaan.

Kun saan tietoa taustasta, mahdollisista traumoista ja diagnooseista, ne auttavat minun näkemään lapsen mahdollisten oireilujen taakse ja ymmärtämään niitä sekä lasta. Ja vaikka en alkuun saisi tarpeeksi tietoja, on minusta tärkeää ymmärtää mahdollinen oireilu. Kukapa ei oireilisikaan, kun joutuu vieraiden ihmisten luokse vieraaseen kotiin, jossa varmasti lapsen näkökulmasta on ihan outoja tapoja ja asioita. Oireilut ja jopa lapsen epämiellyttävä käytöskin voivat lähentää, kunhan aikuinen uskaltaa pysyä lapsen rinnalla. Lähennymme, kun yhdessä uskallamme ja kykenemme jälkeenpäin käymään tilannetta lävitse.

Tavallinen arki on parasta mitä tiedän ja koenkin arjen rutiinien tuovan lapselle turvaa. Yhdessä tekeminen, yhteiset kokemukset ja reissut, vaikka ihan vain lähikaupassa käynti, lähentävät. Yhteinen kiva juttu tai ajanvietto lapsen kanssa lähentävät, on se sitten esimerkiksi iltasatu, laulu, selkään piirtely, mustekalapainanta, hieronta, kasvosydän, kaikenlainen hipsuttelu lapsen ehdoilla.

Edellä mainitut ovat oivia tilaisuuksia lohduttaa, hoivata, olla hellä, nauraa ja itkeä yhdessä, kuunnella ja puhua, jotka kaikki osaltaan lähentävät ja syventävät suhdetta. Varsinkin huumori on mahtava tapa tuoda kevennystä ikäviinkin asioihin, kunhan se ei loukkaa ketään.

Kukaan meistä ei ole täydellinen, en minä ainakaan. Siksi on tärkeää oppia pyytämään anteeksi, kun sellainen tilanne tulee. Lapsi oppii samalla anteeksipyynnön tärkeyden, mikä kasvattaa myös luottamusta lapsen ja aikuisen välillä ja yllätys yllätys – lähentää.

Joskus oma pää on niin täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä sijoituksen edetessä, että niitä on hyvä purkaa vertaistuessa, sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa. Silloin on hyvä miettiä lapsen hyviä puolia, kehittymistä ja mitä iloa lapsi tuottaa elämään. Nämä auttavat minua kiintymään.
Ja arvatkaapas jos minun on tarve lasta puolustaa, nousee leijonaemo minussa näyttämään kyntensä.

Kiintymisen prosessi on välillä lyhyempi ja joskus pidempi. Annan kiintymiselle aikaa ja rauhaa kehittyä omaan tahtiin. Ja joskus rakkaus seuraa kiintymistä, jos uskallan antaa sille luvan.

 

Päivä kerrallansa, kanssasi kuljen.
Tänään tanssimme auringossa,
huomenna otamme ukkosen vastaan varauksella.
Vesisateeseen hukutamme kyyneleemme.

Auringon noustessa, istut kiinni kyljessäni.
Sanomatta sanaakaan,
hengitämme samaan tahtiin.
Hengitys hengitykseltä, kiinnyn sinuun enemmän.

 

Perhehoitaja Minna