Neiti Kevät

Julkaistu 1.6.2023

Laitoin ovesi hiljaa kiinni, kun olit nukahtanut nalle kainalossasi.

– Kauanko olen asunut teillä? Kysyit ennen nukkumaan menoasi. – Pari viikkoa, vastasin.
Katsoit minua silmiin ja sanoit:
– Minusta tuntuu, kuin olisin asunut jo vuoden. Minulla on paljon uusia kavereita ja tunnen keittiönkaappien sisällön.
– Hyvää yötä, sanoit hymyillen ja suljit silmäsi.

Kuinka tärkeää onkaan tietää, mitä keittiöstä löytyy. Se, että siellä on syötävää tarjolla aina kun on nälkä. Saatikka se, että koulusta saa heti kavereita.

Meille on siis muuttanut uusi lapsonen. Hän on saanut koko perheen liikkeelle. Hyvällä tavalla. Olemme pitkän tauon jälkeen saaneet totutella alle kymmenvuotiaan elämään: karkkipäivään, lukemattomiin piirustuksiin ja pyyntöihin tulla ulos katsomaan heppaleikkejä sekä koulurepun tarkastuksiin, jotta sieltä löytyy oikeat kirjat. Iltahöpöttelyjä sängyssä, leluja hieman joka paikassa, suihkussa auttamista ja kaikkea muuta. Kyllä te tiedätte.

Ennen kuin tutustuimme tyttöön, puhuimme teinien kanssa hänen mahdollisesta muutostaan meille. Tunnustelimme, miltä heistä tuntuu uuden sijaissisaruksen tulo ja se, että hän on heitä paljon nuorempi. Teinimme ovat niin ihania, en voi muuta sanoa. ”Ihan OK” -vastauksen sijaan, sain toiselta nuorelta vastauksen: ”On hyvä, että hänelle löytyy koti.” Voiko kauniimmin sanoa? Mielestäni ei. Varmaan vielä jollain tasolla, he muistavat itse, miltä tuntui odottaa sitä pitkäaikaista perhettä, josta ei tarvitse lähteä eteenpäin. Olen niin ylpeä heistä.

Ja kuinka he ottivatkaan tytön vastaan? Teinit pelasivat tytön pyynnöstä muistipeliä, vaikka se ei olisi heitä napannutkaan. Toinen nuorista on opettanut tytölle taikatemppuja, ja piirtänyt tämän kanssa Aku Ankka -kuvia. Molemmat ovat näyttäneet tytölle paikkoja ja auttaneet pienissä asioissa, kuten lasin ojentamisessa korkealta keittiön kaapista. He ovat käyneet ihastelemassa tytön huonetta, kun tämä sai itse valita sinne seinätarroja, verhot, päiväpeiton, kukkia ja kaikkea muuta, jolla sisustaa omaa huonetta. Eilen toinen teineistä alkoi kulkea tytön kanssa aamuisin kouluun, ettei tämän tarvitse niin paljon jännittää yläkoulun vieressä olevalle alakoululle menemistä.

Kuinkas me perheen aikuiset sitten? Olemme heränneet talvihorroksesta ja liikumme kodissamme ja pihalla tavallista enemmän. Samoin ne kuuluisat ”antennit” ovat herkistyneet äärimmilleen kuulemaan kuulematonta ja näkemään näkymätöntä. Jos uusi perheenjäsenemme tarvitsee jotakin, olemme me aikuiset valmiita auttamaan, lohduttamaan ja olemaan läsnä.

”Entä koirat?” Kysyisi meidät tunteva. Nekin ovat ottaneet hyvin vastaan uuden jäsenen perheeseemme. Tyttö on meidän aikuisten kanssa päässyt ulkoiluttamaan koiria, ja antamaan niille herkkuja. Toinen koirista nukkui jopa ensimmäisenä yönä tytön jaloissa ikään kuin kertoen, että kuulut meidän laumaamme. Tervetuloa.

Näin alkoi meidän keväämme. Haluan jakaa kanssanne vielä helmikuun työnohjauksessa valmistuneen runon, jonka aiheeksi annettiin kirjoittaa maaliskuusta, ja siitä, mitä se tuo tullessaan.

Uuden edessä, askel askeleelta kohti
tuttua tuntematonta.
Perheemme muotoutuu uudelleen,
lisää eloa iän kangistamiin niveliimme.
Sinulla on iso tehtävä, saada meidät liikkeelle.
Kyllä me sinuun sitoudumme,
kaikella on tarkoitus, myös sinun tulollasi.
Huomaatko, tuot kevään tullessasi,
purot alkavat solista, ensimmäiset kukat nostavat päätään.
Hymyilyttää, me olemme jo liikkeellä.
Tervetuloa Neiti Kevät!

Hyvää kesää teille kaikille ☀

 

Perhehoitaja Minna ❤